Jaakolan komea talonpoikainen päärakennus on seisonut paikallaan Ylivieskan keskustassa vuodesta 1863. Talo on tarjonnut kodin jo viidelle sukupolvelle, mutta historiansa aikana se on tarjonnut suojan myös monille muille toiminnoille ja tapahtumille. Jaakolan taloa on tarvittu moniin yhteisiin tarpeisiin niin kansakunnan kriisiaikoina kuin muulloinkin. Talon värikkäät vaiheet ovat samalla heijastaneet suomalaisen yhteiskunnan yleisempääkin kehitystä taloudellisten ja sotilaallisten kriisien kautta talonpoikaisesta maatalousyhteiskunnasta nykyaikaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi.
Elämän sykkiessä vilkkaimmillaan 1900-luvun alkuvuosina Jaakolan talo oli Kalajokilaakson suurin maatila. Metsää oli tuhat ja peltoa 200 hehtaaria, omaa perheväkeä kolmisenkymmentä henkeä ja palkattuja työntekijöitä – piikoja, renkejä ja muuta työväkeä saman verran. Oman värinsä talon elämään toivat lisäksi kestikievarin asiakkaat ja rahdinajajat sekä sahan ja meijerin asiakkaat ja työntekijät.
Talon rakentamisen aikoihin 1860-luvulla asutus Ylivieskan kirkonkylässä oli vielä harvaa. Ainoa merkittävä rakennus oli vuonna1786 rakennettu puukirkko, joka hallitsi profiilillaan jokilaakson tasaista maisemaa. Ihmiset saivat niukan toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta ja tuon ajan käsityöläisammateista. Kauppaliikkeitäkään ei ollut, koska vain kaupungeilla oli oikeus kaupankäyntiin vuoteen 1859 saakka. Maakaupan vapauduttua ensimmäinen kauppaliike avasi Ylivieskan kirkonkylässä vuonna 1864, samaan aikaan Jaakolan talon rakentamisen kanssa. Sen jälkeen paikkakunnan kehitys vauhdittui. Oulun rautatien valmistumisella vuonna 1886 oli Ylivieskan kehitykselle suorastaan ratkaiseva merkitys. Rautatien vaikutukset ulottuivat sittemmin monella tavalla myös Jaakolan talon elämään.
Lainaus kirjasta: Tapahtui Ylivieskan Jaakolassa, toimittanut Jouko Hannula