Blogi

Sukujuhlat 2021

Sukumme sukujuhlaa vietettiin su 1.8.2021 Ylivieskan uudessa kirkossa.

Juhla alkoi yhteisellä jumalanpalveluksella, jonka jälkeen laskimme seppeleen sukuhaudalle.

Juhlapuheen piti Hanna Liisa Mattila ja musiikkia esittivät suvun lapsista koottu yhtye sekä mummukööri Riikka Yli-Kotilan ohjauksella. Juhlassa runoja lausui Antti Jaakola ja Leo Jaakola piti leikkimielisen sukuvisailun. Juhlan jälkeen nautimme kakkukahvit. Juhlassa oli myynnissä sukumme postimerkkejä sekä sukumme logolla varustettuja kangaskasseja.

Otimme ryhmäkuvan kirkon edessä, kuvia on vielä muutama saatavana.

Seuraavat sukujuhlat järjestetään vuonna 2025

 

Jaakolan parantajasuku

Kustaa Vilkuna on kirjoittanut Jaakolan parantajasuvusta artikkelin (milloin/missä lehdessä ei tietoa). Vilkuna kertoo lehtiartikkelissaan miten Oskari Jaakola on auttanut lukuisia ihmisiä heidän vaivoissaan. Oppinsa Oskari oli saanut isältään Juho Jaakolalta,joka on sukumme kantaisä. Juho oli saanut oppinsa tädiltään ja näin parantajasuku kulkee aina 1700-luvulle saakka. Oskarin keinona oli tutkia potilasta herkillä sormilla ja sitten hitaasti, hiljaa ja rauhallisesti hivuttaa luu oikealle paikoilleen. Vilkuna kertoo että Oskarin tyyni, lempeä ja luottamusta herättävä käytös rauhoitti hermostuneenkin potilaan. Vilkuna mainitsee artikkelissaan miten lääkärit ovat haetuttaneet Oskarin paikalle laittamaan potilaan luun paikoilleen kun he eivät itse ole sitä osanneet.
Oskari opetti parannustaitoja pojalleen Olaville,joka kaatui kuitenkin talvisodassa. Sen jälkeen oppia yritettiin antaa nuoremmalle pojalle Villelle mutta hän oli sanonut ettei ehdi koska maatalon työt veivät kaiken ajan. Oppia siirtyi Oskarin pojan pojalle Esko Jaakolalle. Hän on kertonut ettei ehtinyt kaikkea oppia. Esko laittoi lasten lapsien nilkkoja paikoilleen hiljalleen nitkuttelemalla ja naapuritkin kävivät näyttämässä jäseniäään Eskolle.

Oskari Jaakola
Inkeri Nygård (Eskon Jaakolan sisko) kertoo että Oskari kutsui potilaitaan siukoiksi.
Oskari otti siukkoja vastaan kotonaan Kotirannalla talon tuvan nurkassa.
Inkeri muistaa siukon joka tuli suu avoinna kysymään Oskaria, Silloin oskari oli ohjannut siukon peräkamariin ja Inkeri (10v) oli mennyt perään. Siukon suu oli jäänyt auki kun oli haukotellut ja silloin leukapielet menivät jumiin. Oskari laittoi omat peukalonsa siukon suuhun (ei ollu muuten pesty) ja hiljalleen hivutteli leukaperiä paikalleen.
Välillä Oskari tarvitsi apua esim. Olkapään laitossa. Laura-täti (Inkerin täti) on kertonut Inkerille että rintamalla jollakin oli mennyt olkapää paikoiltaan ja Olavi oli kiiruhtanut paikalle laittamaan luut paikoilleen, mistä Olaville oli myönnetty lomaa.
Iskias vikoja eli pullistumia hoidettiin niin että määrättyjä paikkoja lantion yläpuolelta hierottiin peukaloilla niin kipu lähtee. Inkerin sisko Aili Jaakola osasi myös tämän taidon. Inkeri muistaa että Ylivieskassa oli kunnanlääkärinä Voutilainen ja Oskari opetti lääkärille mm. miten olkapää laitetaan paikoilleen.

Seuraavana Oskarin käyttämiä voideohjeita:
Oskarin ihottuma voide
2rkl tervaa
1rkl kermaa
1tl pihkaa
Tulikiven kukkia
Näitä keitetetään

Pihka salva
Pihkaa ja rasvaa/talia saman verran ja keitetään

Oskari sekoitteli tuvan keittiössä pannulla omia voiteita.

Lähteet: Kustaa Vilkunan lehtiartikkeli ja Inkeri Nygårdin kertomaa ja Riikka Yli-Kotilan muisteluja.

Kuvassa Jaakolan parantajasukua
Oskari Jaakola, Ville Jaakola ja Esko Jaakola

Sukuhaudan kevätkukat

Hei,

Syksyllä istutimme sipulikukkia ja nyt krookukset ovat jo nousseet äitienpäivän kunniaksi. Pääkivelle istutettiin valkoisia tulppaaneja ja keväällä istutetaan vielä valkoisia kurjenmiekkoja. Lisäksi kukkapenkeistä löytyy valkoista karpaattienkelloa.

Omia kukkamuistamisia varten pää- ja sivukiviltä löytyy nyt penkkiin upotetut maljakot. Toivomme että pää- ja sivukivien kukkapenkkiin ei tuoda omia istutuksia vaan kukat sijoitetaan maljakoihin.

Jäsenkirje 2019

Jäsenten sähköposteihin on lähetetty marraskuun alussa vuoden 2019 jäsenkirje mistä löytyy tietoa sukuseuran hallituksen tekemistä suunnitelmista mm. Sukujuhlista, sukukirjasta sekä sukuhaudan kukkaistutuksista.

Kirje on luettavissa myös ajankohtaista- välilehdeltä.

Muista päivittää yhteystietosi mikäli et ole saanut uusinta jäsenkirjettä.

Sukuhauta syysasussa

Syystalkoot on pidetty. Sukuhaudalle on istutettu monivuotisia perennoja sekä sipulikukkia, joita saamme ihailla ensi kesänä.

Sukuseuran hallitus tuo haudalle kynttilät palamaan lyhtyihin aina juhlapyhinä.

Ylivieskan kirkonkylä 1800-luvun loppupuolella.

Jaakolan komea talonpoikainen päärakennus on seisonut paikallaan Ylivieskan keskustassa vuodesta 1863. Talo on tarjonnut kodin jo viidelle sukupolvelle, mutta historiansa aikana se on tarjonnut suojan myös monille muille toiminnoille ja tapahtumille. Jaakolan taloa on tarvittu moniin yhteisiin tarpeisiin niin kansakunnan kriisiaikoina kuin muulloinkin. Talon värikkäät vaiheet ovat samalla heijastaneet suomalaisen yhteiskunnan yleisempääkin kehitystä taloudellisten ja sotilaallisten kriisien kautta talonpoikaisesta maatalousyhteiskunnasta nykyaikaiseksi hyvinvointiyhteiskunnaksi.

Elämän sykkiessä vilkkaimmillaan 1900-luvun alkuvuosina Jaakolan talo oli Kalajokilaakson suurin maatila. Metsää oli tuhat ja peltoa 200 hehtaaria, omaa perheväkeä kolmisenkymmentä henkeä ja palkattuja työntekijöitä – piikoja, renkejä ja muuta työväkeä saman verran. Oman värinsä talon elämään toivat lisäksi kestikievarin asiakkaat ja rahdinajajat sekä sahan ja meijerin asiakkaat ja työntekijät.

Talon rakentamisen aikoihin 1860-luvulla asutus Ylivieskan kirkonkylässä oli vielä harvaa. Ainoa merkittävä rakennus oli vuonna1786 rakennettu puukirkko, joka hallitsi profiilillaan jokilaakson tasaista maisemaa. Ihmiset saivat niukan toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta ja tuon ajan käsityöläisammateista. Kauppaliikkeitäkään ei ollut, koska vain kaupungeilla oli oikeus kaupankäyntiin vuoteen 1859 saakka. Maakaupan vapauduttua ensimmäinen kauppaliike avasi Ylivieskan kirkonkylässä vuonna 1864, samaan aikaan Jaakolan talon rakentamisen kanssa. Sen jälkeen paikkakunnan kehitys vauhdittui. Oulun rautatien valmistumisella vuonna 1886 oli Ylivieskan kehitykselle suorastaan ratkaiseva merkitys. Rautatien vaikutukset ulottuivat sittemmin monella tavalla myös Jaakolan talon elämään.

Lainaus kirjasta: Tapahtui Ylivieskan Jaakolassa, toimittanut Jouko Hannula

Ylivieskan parantajasuku

Ylivieskassa lähellä nykyistä suurta rautatieasemaa, aivan Kalajoen partaalla sijaitsee vanhastaan vauras ja hyvin hoidettu Jaakolan talo, entinen pitkäaikainen majatalo ja heränneen kansan tuttu seura- ja käyntipaikka. Nykyisin vanha kantatila on jakautuneena usean veljeksen ja serkuksen kesken. Ja kukin talo on kantakodista vienyt hyvät perinteet, ahkeruuden, vieraanvaraisuuden ja uskonnollisuuden.

Lähinnä vanhaa kotipihaa asuu poikansa ja lastenlastensa kanssa Oskari Jaakola, jo 83-vuotias valkotukkainen, lempeä vanhus, mies, joka tuskin koskaan on lausunut yhtä kiivasta tai kiukkuista sanaa. Kun vuoden vaihteessa yritin ohi kulkiessani pitkästä aikaa tavoittaa Oskari Jaakolaa, oli hänet jo aamuvarhaisella haettu Ylivieskan Kantokylään yrittämään lievitystä vaikeaan iskias-tapaukseen, joten aikeeni ei toteutunut. Sen sijaan uudistui elävästi mieleeni oma tapaukseni 17 vuoden takaa. Olin kesällä 1929 ojasta kiveä nostaessani venäyttänyt jotenkin selkäni, mutta pahempaa ei siinä kotvaan tuntunut, kunnes syksyllä selkään yhtäkkiä iski niin paha noidannuoli, että kävin melkein liikuntayvyttömäksi. Lääkäri haettiin pitkän matkan takaa katsomaan. Hän määräsi hauteita ja pulvereita, mitkä hieman helpottivat. Mutta pian vaiva yltyi ja yrittäessäni potilaana Helsinkiin, poikkesin isäni neuvosta Jaakolan Oskarin luo. Hän sormeili selkääni ja yhdessä hetkessä noidannuoli hävisi – eikä ole vielä uusiutunut.

Toinenkin tapaus on elävästi mielessäni. Naapuriltamme meni eräässä tapaturmassa solisluu poikki. Kunnanlääkäri asetti sen paikalleen. Mutta kivut eivät loppuneet. Isäntä soitti ystävälleen lääkärille ja ilmoitti haettavansa Jaakolan Oskarin toisesta pitäjästä. Lääkäri suhtaui asiaan lojaalisti ja huomautti, että heille lääkäreille luunmurtumat ovat verrattain harvinaisia tapauksia, sen sijaan Oskari Jaakola on hoitanut niitä tuhansia. Niin Jaakola tuli, aukoi siteet ja asetti katkenneen solisluun päät vastakkain. Pian kivut loppuivat ja olkapäästä tuli ennen pitkää terve.

Vielä kolmaskin tapaus, jonka alkua kylläkään en itse muista. Olin ollut kolmen kuukauden vanha, kun Oskari Jaakolan isä, Juho, oli katsellut kätkyessään potkivaa lasta ja oli ilmoittanut, että pojan vasen käsi on väärässä asennossa. Se oli tosiaan ollut poikki olkavarresta, ja lääkäri oli pannut sen paikalleen, mutta ei varsin luonnolliseen asentoon. Juho Jaakola oli ehdottanut, että hän murtaisi käden ja panisi sen oikein paikalleen. Mutta vanhemmat olivat siihen liian hellämielisiä. Siksi olen saanut pitää hiukan vääräasentoista vasenta kättä. Voimistellussa siitä on ollut harmia, enkä sen takia aikoinaan kelvannut sotaväkeenkään.

Kerrotut tapaukset ovat peräti vähäisiä pikkuseikkoja niiden epälukuisten tapausten joukossa, joissa Jaakolat ovat auttaneet vammaisia läheltä ja kaukaa. Juho Jaakolan aikana oli tavallinen näky, että majatalon vieraiden joukossa oli aina joku, jolla oli käsi, jalka tai olkavarsi ”listoissa” tai joka kulki kainalosauvoja käyttäen, sillä Juho Jaakola oli varsin kuuluisa parantaja.

Jaakola eivät ole koskaan käyttäneet minkäänlaisia lääkkeitä eivätkä he ole koskaan ryhtyneet oarantamaan mitään muita sairauksia kuin luunmurtumia  ja lihasten venähtymiä. Erinomaisen herkillä sormillaan he tuntevat, mikä kohta ei ole paikallaan, ja osaavat sen sitten herkästi, hiljaa ja rauhallisesti hivuttaa paikalleen ja siihen taitavasti ”listoittaa”, kunnes luu juuttuu entiseen asentoonsa. Samalla Jaakolan tyyni, lempeä ja luottamusta herättävä käytös rauhoittaa hermostuneen potilaan.

Jaakolan taito on ilmeisesti sukuominaisuus. Tiedetään varmasti, että jo ainakin Juho Jaakolan (s.1825) täti, joka oli syntynyt 1700-luvulla, oli tunnettu jäsenvikojen parantaja. Hän taas on tietänyt kertoa vielä vanhemmista parantajista. Mutta nyt näyttää tämä jalo taito olevan häviämässä. Oskari Jaakolan kolmesta pojasta vain yhdellä tuntui olevan taitoa ja kutsumusta isänsä ja isoisänsä harjoittamaan palvelustehtävään. Mutta hänen -uljaan miehen- kohtalo oli kaatua maaliskuun 13. päivänä 1940 kymmentä minuuttia ennen aselevon alkamista. -Tekee mieli kysyä, eikö Oskari Jaakola tarvitsisi lahjaasta assistenttia, joka voisi saada oppia hänen suuresta taidostansa ja kokemuksistansa. Vaatiihan murtumien ja venähdysten korjaaminen ennen kaikkea kokemusta. Nyt tosin röntgenkuvaus on tehnyt luunmurtumien parantamisen helpommaksi, mutta kaikkialla näitä koneita ei ole heti käsillä; eikä muutenkaan arvokkaita kokemuksia ja taitoa olisi päästettävä taitajan mukana maantoveen.

Kustaa Vilkuna

Julkaistu Kansan Kuvalehdessä 1947

Jaakolan talot

Juho Jaakola (1825-1911)

Jaakolan talo Ylivieskassa oli alkujaan pieni mökki. Siinä asui perheineen Jaako Antinpoika Ollila, mutta taloa kutsuttiin Jaakolaksi. 35-vuotias Juho Ylitalo (s. 1825) osti Jaakolan talon vuonna 1860 ja muutti siihen perheineen vuonna 1863. Juho vaihtoi sukunimensä Jaakolaksi.

Juholla oli vahvat kauppamiehen vaistot. Liikematkojaan hän teki mm. Ouluun, Kajaniin ja Pietariin saakka. Kauppavoitoillaan hän osti maatiloja naapureiltaan sekä kauempaakin. Jaakolasta muodostui Jokilaakson suurin maatila, 1225 hehtaaria.

Juho kuoli 86-vuotiaana vuonna 1911. Hautajaisissa oli 1500 henkeä 10 pitäjästä.

Juhon pojat Leonard, Leander, Oskar ja Arvid

Juho-isän kuoltua veljekset jakoivat arpomalla talot keskenään vuonna 1919.

Leonard (1857-1943) sai Kestikievarin eli majatalorakennuksen. Talo on siirretty muualta vuonna 1884, kun Pohjanmaan rautatietä tehtiin.

Leander (1859-1935) sai samassa pihassa olevan vanhemman 3-kerroksisen rakennuksen, joka oli tuotu Haapajärveltä 1863. Leander muutti Pattijoelle 1922 Kesälän tilan isännäksi. Leonard osti Leanderin perimän rakennuksen.

Oskar (1864-1949) sai rakenteilla olevan Kotirannan rakennuksen, joka on siirretty muualta (hirressä oleva vuosiluku 1783).

Arvid (1877-1947) sai entisen Aatami Ollilan rakennuksen Savisillan vierestä, jokirannasta. Hän myi sen rakennuttaessaan Heikkilään talon, johon muutto oli vuonna 1922.